Täst se lähtee.

Ensin sen piti olla jo joulukuun alussa, mutta sitten vähän neuvoteltiin ja päädyttiin päivämäärään perjantai 4.3.2011. Hyvää kannattaa odottaa...

Bändillä on siis keikka (WUHUU!) ja lisääkin sopinee odottaa, verkkoja on rutkasti vedessä.

Olemassaoloilmoitus.

Atsispuh (se on hupsista toisinpäin). Onpahan päässyt vierähtämään tovi edellisestä postauksesta. Nooh, korjataan tämä virhe ja todetaan, että olemassa ollaan, edelleenkin.

Orkesteri on jatkanut vanhaan malliin työskentelyään kaikenlaisen gloorian saavuttamiseksi ja musiikillisten ilojen tuottamiseksi. Kesälomien lusimisen jälkeen tartuttiin jälleen ahkerasti lapioon ja tulostakin on taas saatu aikaiseksi. Keikkasetti on hiottu siihen kuntoon, että jopa orkesterin kitaristi & laulusolistikin ovat jo jonkinasteisissa puheväleissä. Eli homma toimii, perkules. Tämän lisäksi on hieman hahmoteltu akustista keikkasettiä ja soviteltu biisejä ko. tarkoitukseen sopivammiksi. Suunnitelmissa on myös vierailevan viulistin käyttäminen akustisissa seteissä, kunhan nyt vaan joskus onnistuisimme osumaan treenikämpälle yhtäaikaa hänen kanssaan... Viime aikoina ilmassa on ollut myös pientä hapuilua uuden biisimateriaalin työstämiseksi, lopputulos kuullaan sitten joskus.

Nyt sitten tarttis alkaa myymään itseään hieman tähänastista tehokkaammin, että pääsis taas vaikka keikallekin. Parit verkot on jo laskettu, mutta toistaiseksi tulos on ollut laihanlainen. Toivoa sopii kuitenkin, että asiaan tulee pikapuoliin muutos!

Tässäpä nämä tärkeimmät. Palataan.

Kaunis mies jos oisin...

...vuan kun en oo. Joten on pakko poseerata.

Eilen leikimme siis valokuvauksellisia. Yllättävän tuottoisan session aikana tuli sitten napsaistua jokunenkin popuskottava rockposeeraus ja vieläpä oikein ammattitaitoisen valokuvaajan toimesta.

Ohessa näytekappale tulevista promokuvista, lisääkin on vielä luvassa lähiaikoina, jahka photoshoppaaja saa runnottua otokset riittävän tuhdin apinasuodattimen läpi.

Kuvaaja Samu Hintsa http://samuhintsa.pictures.fi

Juhlava hetki!!!

Rummut pärisee ja pasuunat pauhaa. On tullut aika saattaa lapsi maailmalle. On tullut aika tunkeutua kansalaisten kuuloelimiin ja jäädä sinne soimaan. On tullut aika saada jalat vipattamaan ja naamat hymyämään. On tullut aika kesäfiiliksen ja popuskottavan rockmusiikin.

Demobiisit on nyt siis kuunneltavissa myspacessa. Huraa.

Se on siinä, tai jotain!

Nyt vois niinsanotusti piirtää ristin seinään! Eli kyllä kai se demo nyt sitten kaiken jälkeen kuitenkin valmistui. Osa painimisista tosin jäi painimatta ja kitarasaundi pieree niinkö teiniperkele, mutta olemme silti lopputulokseen vallan tyytyväisiä. Demo lähtee nyt levitykseen niin keikkapaikoille, kuin tarkkaan valikoiduille levy-yhtiöillekin. Julkaisemme sen lisäksi vielä kuluvan viikon aikana niin mikserissä, kuin myspacessakin.

Uujeah. Kiip oon rokkin!

*otsikko sensuroitu*

Ihan vaan nopeana tilapäivityksenä mainittakoon, että mistään ei tuu mitään. Jokainen voi sitten nokkelasti päätellä, että mitä nimenomaista prokkista tämä saamattomuus koskee. Perkele.

Persekarvaa, studiopäiväkirja osa 6.

Demoprokkis alkaa olla pikkuhiljaa siinä vaiheessa, että bändi tuntee olevansa miksauspainissa varsin vahvasti voiton puolella. Paitsi että Pendoliinon ekan säkeistön & ekan kertsin laulussa on hitunen persekarvaa. Pitää varmaankin harkita, että tekisikö asialle jotain. Muuten kaikki onkin sit ihan ältsin kivasti.

Jäämme odottamaan harkinnan tulosta ja harkinnan tuloksen mahdollisesti aiheuttamaa tulosta.

Trikoopullistelua, studiopäiväkirja osa 5.

Virtuaalinen elo miksauspöydän ääressä on toistaiseksi ollut niin hyväntuulista ja kaikenlaisista väännöistä vapaata, että orkesteri alkoi jo pelkäämään sopupelisyytöksiä. Härreguud, eihänny painissa voi olla sopupelejä! Tai tiiä häntä, pitäis varmaan kysyä pohojalaasilta... Toisaalta tässähän on kyse demon miksaamisesta, eikä painista, eli voishan se sopupeli olla mahdollinen...

Anyway... Tästä viisastuneena päätimme pukeutua tänä aamuna iloisenkirkkaisiin painitrikoisiin ja kokoontua treenikämpälle vääntelehtimään. Käydyn kevyen debatin tuloksena oli yhteinen linja siitä, millaista saundia demon lopulliseen olomuotoon kaivataan. Aplodien arvoinen suoritus.

Onnistuneiden painiharjoitteiden jälkeen käännämmekin katseemme vastakkaiseen nurkkaan, painimolskin virkaa toimittavan miksauspöydän tuolle puolelle. Saas nähdä meneekö sitten painiksi, vai tuleeko niitä sopupelisyytöksiä...

Tää studiopäiväkirja alkaa nyt mennä kyllä hitusen sekavaksi. Lupaamme kirjoittaa seuraavalla kerralla enemmän aiheesta demo. Se vois olla ihan kivaa. Tai sitten ei.

Ilman trikoita, studiopäiväkirja osa 4.

Eka erä väännetty. Ei ollut kovin vaikeaa. Päättyi tasapeliin, kun oltiin niin samaa mieltä. Jatko näyttää, mitä jatko näyttää.

Painiminen suoritettiin toistaiseksi ainoastaan virtuaalisesti. Siinä on se hyvä puoli, ettei tartte välttämättä kiskoa niitä trikoita sinne niskaan. Tai mihinkään muuallekaan päin kroppaa. Saa toki kiskoa ihan mihin vaan, jos tahtoo, eihän siinä kukaan ole katselemassa, millaisessa kuosissa sitä kotonaan tietokoneen ääressä istuu (Paitsi jos on tai istuukin esim. kirjaston koneella tai työpaikalla)...

Eipä tässä muuta, jatketaan harjoituksia.

Polvet ruvella, studiopäiväkirja, osa 3.

Eilen illalla tekniikkavelhomme Severi oli lähestynyt orkesteriamme sähköpostitse. Viestin liitteenä olivat nyt ne hartaasti kaivatut pikasiistityt versiot demon biiseistä.... Hui!

Pikaisen kuuntelun perusteella suupielet hivuttautuivat pikkuhiljaa leveään hymyyn ja voittajafiilis täytti mielemme. Melkein teki mieli kiljua (ja kiljua). Orkesterin solisti ei malttanut nukkua raidat kuultuaan koko yönä, vaan juoksenteli ympäri asuntoaan tehden jalkapalloilijan voittajaliukuja. Ne on siis niitä tuuletuksia, kun maalin jälkeen juostaan lujaa paita naamalla ja hypätään sitten täydestä vauhdista liukumaan polvilleen, tiedättehän. Halpa pyökkilaminaatti vaan ei näköjään ole yhtä liukas ja joustava, kuin nurmikenttä. Polvet ovat siis nyt melko ruman näköisessä kuosissa & kipeät. Mutta mitäs pienistä, lähes murhaavan hyvää jälkeä aikaan saimme me...! :D

Seuraavaksi sitten otetaan kynä & paperia kouraan, raidat tehokuunteluun ja tehdään tarkkoja & nokkelia huomioita. Sitten puetaan painitrikoot päälle ja painutaan miksaamaan.

Lisäinfoa aiheesta luvassa sitten, kun on trikoot niskassa.

Kuinka oppia vihaaman tamburiinia? Studiopäiväkirja, osa 2.

Maanantai 4.1.2010, "The Studiopäivä"

Sormet vuotaa verta ja olotila sellainen rennonsutjakka krapulan ja turpasaunan välimalli. Tuli siis hieman soiteltua ja lauleltua. Nauhoitettiin kaikki neljän biisin demolle tarvittava materiaali (ja vähän enemmänkin...) yhdessä päivässä. Aikaa meni noin 12 tuntia, jona aikana pidettiin vain yksi nopea ruokailutauko... Mutta valmista tuli.

Alkuperäissuunnitelmissa pysyttiin hyvin, eli turhiin nysväilyihin ei sorruttu. Demosta tuli juurikin sellainen "aito 70% studiolive", niinkuin tuli etukäteen lupailtuakin. Pohjat, eli kannut, bassot & peruskepukat vedettiin narulle livenä. Siihen päälle nauhoiteltiin ainoastaan pari pientä ylimääräistä kitararaitaa + laulut. Tarkoituksena oli tehdä nauhoite, josta kuuluu enemmänkin hyvä fiilis, kuin studiotuska. Ainoastaan törkeimmät mokat paikkailtiin, muuten pyrittiin Kaurismäkeläisessä hengessä käyttämään aina se ensimmäinen otto, jos vaan suinkin mahdollista. Ja kyseessähän ei nyt sitten missään nimessä ole laiskuus tai kärsimättömyys, vaan pyrkimys hyvän live-fiiliksen purkittamiseen...! ;D Nauhalla tullee suurella todennäköisyydellä kuulumaan niin pikkumokia & jalan tömistelyä, kuin rapsakoita jääkaapinhajuisia canneloni-pierujakin. Kaikki omat tavoitteet tuli siis selvästikin toteutettua.

Pahimmat fiiliksenlatistajat olivat Severin alati kaatuileva tietokone (parikymmentä kertaa päivän aikana, pc:n käyttö tällaisissa hommissa tulisi kieltää lailla!), sekä tamburiini. Viimeksimainitun tuottama tuska yltää ihan omiin sfääreihinsä. Kukahan v*tun urpo on mennyt keksimään idean siitä "Tyttöjä ja käsipohjaa" -biisin motown-tamburiinikompista...?! Käsivarsi on kipeä ranteesta hartioihin saakka ja jännetuppitulehdus vaivaa pahemmin kuin poikamiesvuosina konsanaan. Ikinä enää ennen seuraavaa kertaa ei kyllä käytetä tamburiinia.

Tästä eteenpäin sotasuunnitelma on sellainen, että Severi tekee ensin raitojen pakolliset pikasiivoukset ja sen jälkeen kokoonnumme miksauspöydän ääreen painimaan. Lopputuloksen aikataulu selviää viimeistään sitten, kun homma on valmis.

Hyvää kannattaa siis odottaa. ;D

Studiopäiväkirja, osa 1.

Sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Demo-promo-prokkis alkoi roudauspäivällä. Sarkolan työväenpalatsin oleskelutila täytettiin sälällä ja kamalla. Osansa saivat myös eteinen & keittiö. Palatsin henkilöstöhallinnon käyttöön jäi ainoastaan makuuhuone, eikä sekään ole äänieristetty. Voipi olla, että jos prokkiksen kesto venähtää, niin tulee hieman huomauttamista ennen pitkää...

Anyway, ainakin sellaisen pikaisen silmäyksen perusteella homma näyttää tosi pro-meiningiltä. Näin on helppo päätellä eritoten siksi, että huoneiston lattia on piuhojen peitossa suurinpiirtein polviin saakka. Tarkoituksenamme on tehdä sellainen "aito 70% studiolive" ilman turhia nysväilyjä. Pääasia ei ole loputon soundien nysväily ja virheiden etsiminen suurennuslasi tai kuulolaite kourassa, vaan ihan vaan reilulla meiningillä soiteltu levy, jossa on kaikki soittimet ja laulut suht. tasapainoisesti kuultavissa, toisin kuin orkesterin omatekoisissa treeninauhoissa.

Yksi asia ainoastaan jäi mietityttämään roudauspäivän jälkeen. Jos sellainen ronski "ei nysvätä -meininki" pitää sisällään mikrofonien välisten etäisyyksien mittaamisen millintarkkuudella vaihe-erojen laskemiseksi, niin mitä sitten tapahtuu, jos aletaankin ihan tosissaan nysväämään?! :D Nooh, illalla tai huomenna aamulla lisää tietoja prokkiksen etenemisestä. Ehkä jopa jokunen valokuvakin.