Tapaus Severi

Lukuisat orkesterille uskolliset fanit (missäs niitä ny muka viä on?!) ovat varmaankin jo ehtineet ihmettelemään, että mikäpä se lienee tilanne tämän Severi-asian suhteen? Voitaneen nyt ihan vallan tuoreeltaan paljastaa, että tilanne näyttäisi ratkeavan ja vieläpä parhaaseen suuntaan! Pienimuotoisen, mutta sitäkin filosofisemman läyhäämisen (ei oo katottu BB:tä, tai ei ainakaan myönnetä!) jälkeen onnistuimme päätymään treenikämpälle perin hedelmällisissä merkeissä.

Eli eilen siis maistelimme pitkästä aikaa treenaamista ja vieläpä kera Severin. Ja heti luiskahti homma oikeille urilleen niinku mummo lumeen. Joku puuttuva palanen tuntui siis loksahtavan kohdalleen heti välittömästi, kun herran sähköpiano parkaisi ensimmäisen sointunsa Nekalan luolaston uumenissa. Näillä näkymin vaikuttaakin nyt siis siltä (lopultakin!), että Severi liittyy orkesterin miesvahvuuteen tuoden ammattimaisen hedelmällisen kosketuksen orkesterin sinänsä jo muutenkin niin lupaaviin hittiharmonioihin...

Nyt alakaa tapahtua, sanos! ;D

Muuttotunnelmia

Kolme hämmentyneen oloista mieshenkilöä kantaa rumpulaukkuja ja äänentoistolaitteita sokkeloisen kellariston uumenissa. Loputtoman tuntuinen taival kuljettaa heidät läpi kuumuutta ja painostavaa kauhurainatunnelmaa hohkavan pannuhuoneen, jossa absurdisti sinne tänne risteilevät putkistot päästävät vaimeita kaasu- ja höyrysuihkuja, jotka salpaavat hengityksen ja saavat tähän saakka toiveikkaana vaeltaneet popmuusikot pikkuhiljaa epäuskon partaalle. Kuin viimeisenä puukoniskuna väsyneeseen sydämeen, kulman takana avautuva pitkä, likainen kellarikäytävä laskee ilmoille sen ankean totuuden, mitä itseltämmekin salaa olemme pelänneet: Päin helvettiä soitettujen tuplabasareiden infernaalinen jytinä kuuluu yhtäaikaa ainakin neljän oven takaa. Yksikin eittämättä perin vahvajalkainen puberteettinuori jaksaa polkea helvetinkonettaan yhteen soittoon lähes 30minuuttia kerrallaan. Tunnelma on epätodellinen ja epätoivoinen. "Ei helevetin perkele, täälläkö meidän pitäisi muka alkaa treenaamaan?!"

Oppaamme avaa raskaasti lukitun, lähes umpeen kahlitun likaisen oven, jossa on revenneitä muistoja jonkun trendikkään teinipunkmetallibändin oletetusti ennen aikojaan päättyneestä taipaleesta Tampereen rockrintamalla. Oven takaa paljastuva parinkymmenen neliön luola täyttää ensisilmäyksellä kaikki pelonomaiset kliséet rokkikämpästä. Tarkempi vilkaisu ympäri huonetta saa katsojan kuitenkin pikkuhiljaa ymmärtämään, että tällä kertaa ensivaikutelma sentään oli petollinen. Täällähän treenaakin aivan selvästi älykkäitä aikuisia! Onneksi. Tunnelma ja mieskolmikon olotila vaihtuu aavistuksen verran toiveekkaammaksi.

Jokunenkin tovi vierähtää rumpujen ja äänentoistolaitteiden kasailussa. Kaikki miehet ja laitteet hakevat paikkojaan uudessa ympäristössä, tunnelma on odottava ja jännittynyt. Sitten koittaa H-hetki, ensisoinnut uudella treenikämpällä:

Hyvät naiset ja herrat, H-hetki on taivaallinen! Kämpän akustiikka toimii kuin unelma ja äänieristyskin riittää peittämään alleen kaikkien niiden epäonnistuneden bassorummunpolkijoiden luomisentuskan. Saundimaailmaa täydentää solistin tuoreeltaan tuhdisti mikitetty, välillä jo unholan liepelle pölyttymään jäänyt vanha kitara, jonka täyteläinen sointi päihittää nyt mennen tullen aiemmin käytetyn, sinänsä naisellisen kauniin heleä-äänisen Ovationin.

Osu ja uppos, aamen sille. Täällä on hyvä treenata. Loppukevennys on siis siirtynyt pois homeen kuorruttamasta kämpästä ja tarpeettoman alkujärkytyksen jälkeen löytänyt itsensä oikeasta musiikinluojien luolasta. Tästä on pirun hyvä jatkaa. Ja sitäpaitsi, nyt ei tartte enää kuseksia pihalle. Elämä hymyilee.

Apu-luola!

No löytyipä sentään jotain! Tampereen tämänhetkisessä katastrofaalisessa treenikämppätilanteessa on suoranainen ihme löytää itselleen harjoitustila. Jos tilanne ei muutu, niin voidaan pikkuhiljaa lopetella puheet Tampereesta Suomen rock-pyhättönä... Onni kuitenkin potkaisi suosikkipoikiaan, elikkättens meitä. Loppukevennys muuttaa majaansa parin sadan metrin päähän vanhasta luolasta. Pysyttelemme siis edelleen kuitenkin Nekalassa ja maan alla. Edistystä vanhaan treenikämppään verrattuna ovat mm. WC & vesipiste, luksus josta meillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta nauttia. Lisäksi kämppä on lattiasta kattoon silkkaa kiveä, joten eipähän pääse homekaan pesiytymään ainakaan mihinkään kiinteisiin rakenteisiin. Kaikenkukkuraksi hinta on jotakuinkin edullinen ja soittovuorojakin saamme käytännössä aina kun tarvis on. Kiitos pelastuksesta ystävällisille blueshenkilöille, sekä Olli-pikkulinnulle, joka lauleli korviimme huhun vapaasta soittotilasta... Toki ihka-ikioma Loppukevennysluola on edelleen hakusessa, mutta kuten todettua, ei sellaista nyky-Tampereelta löydä. Orkesteri suorittaa muuttoliikkeen ensi viikolla, joten sen jälkeen alkaa jälleen kumu kuulumaan länsirintamalta.

LUOLA-APUA ?!

Emme edelleenkään ole menneet olemaan kokonaan poissa. Tällä kertaa vallitsevaan hiljaisuuteen on syynä sopivan treenitilan puute. Nekalan kääpiökellarissa treenaamiseen tarvittaisiin jatkossa apuvälineiksi kahluusaappaat tai kajakki & kelluntaliivit. Myös hengityssuojain lienee tarpeellinen, se tosin vaikeuttaa laulamista jonkin verran. Kosteahkoissa olosuhteissa soittaminenhan ei sinänsä ole uutta armaassa suomenmaassamme, esim. Miljoonasade-merkkisen orkesterin tiedetään esiintyneen ihan vallan uima-altaassa...

Eli suoraan sanoen parin kuivan vuoden jälkeen Nekalan treenikämppä on jälleen alkanut tulvia siihen malliin, ettei siellä miehiä tahi soittimia enää viitsi rääkätä. Jos joku ystävällinen sielu kykenee auttamaan kämpän hankinnassa, niin tässäpä olisi tarjolla sisäsiisti trio, tai suuremman ja kalliimman luolan ollessa kyseessä vaikkapa kolmekin kokonaista orkesteria... Auttakee, pliis.

Muuten meille kuuluukin sitten pelkkää hyvää. Laitehankintoja ja -viilailuja suoritellaan ja pikkulinnut huhuilevat jo suunnitteilla olevista keikoistakin. Pitänee kuitenkin ensin hieman treenailla, ennenkuin ilikiää tarkemmin juoruilla...

Astialle palajamma tuasen jahka jotain uutta kerrottavaa on. Sitä vuotellessa käykee kuuntelemassa meitin musatuhruja: mikseri.net/loppukevennys

Paluu Nekalandiaan

Huhut poissaolostamme ovat vahvasti liioiteltuja. Olemme siis elossa, hengissä, hyvissä sielun & ruumiin voimissa, olemme komeita, täydellisiä ja haluttuja, sekä mikä tärkeintä, olemme jälleen alkaneet treenaamaan.

Kesä meni mitä monenlaisimpien kikkailujen merkeissä. Orkesterin solisti on majaillut mm. lastenleireillä, itä-suomessa ja Thassoslaisissa Retsinapulloissa. Bassotaiteilija puolestaan sahasi moottorisahalla käteensä jne. Kaikinpuolin normaalia treenejä väistelevää kesälomatoimintaa siis. Nyt olemme kuitenkin radalla jälleen, kaikki sormet & aivosolut tallessa ja toimintakykyisinä.

Severin osallisuudesta/osattomuudesta orkesterin toiminnassa ei ole edelleenkään täyttä varmuutta tahi epävarmuutta, mutta asia selvinnee ennen pitkää...

Tauolta palaamisen kunniaksi ja turhien luulojen karistamiseksi menimme tekemään suoraan ja kylmiltään orkesterin ensimmäiset nauhoitteet. Niitä kun kuuntelee, niin treenausmotivaatio nousee (ellei sitten katoa lopullisesti kokonaan...) Rytmi ontuu ja solisti huuhailee suurimman osan ajasta ihan omiaan. Nauhoitukset on tehty päin hanuria laitteen omilla, olemattomilla mikrofoneilla ja ne on viimeistelty täydellisen kyvyttömällä "miksauksella". Onneksi biiseistä kuitenkin kuulee sen valtaisan potentiaalin, lahjakkuuden ja orastavan menestysreseptin, mikä orkesterilla käsissään on. Näinollen emme ainakaan vielä toistaiseksi vie laulaja-kitaristi-äänittäjä-miksaajaa saunan taakse pieksettäväksi, vaan keskitymme treenaamaan. Suomeksi sanottuna siis parempilaatuisia äänitteitä on tulossa jo aivan lähiaikoina!

Siispä. TÄSSÄ ne kauan kaivatut ensimmäiset Loppukevennys-äänitteen nyt ovat! Voilá!

Una sordino, per favore!

Severi tuli, Severi nähtiin (kuultiin), Severi voitti.

Miekkosen eilinen pikavierailu orkesterin treenikämpällä aiheutti Loppukevennysmiehistössä hienoisia intomielisyyden purskahduksia. Tahtoo tätä lisää, sanos! Kiippareiden lisäksi Severi tarjoili maistiaisen trumpetista biisiemme täydentäjänä ja voi veljet! Nyt vaan sitten sordino-ostoksille, että saadaan puhaltimen volyymi pysymään jokseenkin inhimillisellä tasolla muihin soittimiin verrattuna. Me kun ollaan nääs niin rokkareita, että soitetaan vallan hiljaa... ;D

Siispä teatteritermein ilmaistuna, kiinnitystä on tarjottu ja kovasti toivotaan, että taiteilija suo itselleen vapauden ottaa pelimannin pesti vastaan!

Tästä onkin sitten hyvä lähteä hiomaan terävimpään tarttumakuntoon sitä valtakunnan virallista kesähittiä vuodelle 2009.

Kaikki tiet johtavat Roomaan...

...ja joka suunnassa tulee vastaan yksi ja sama nimi, Severi.

Eli nyt onkin siis sitten yhtäkkiä kiipparistin jakkaralle tungosta. Mika toipui flunssastaan koeponnistuskuntoon pari viikkoa sitten ja todeta täytyy, että kun pelimannilla on riittävästi soittokilometrejä mittarissa, niin sen kyllä huomaa. Tekijämies Rolandinsa takana, täytyy myöntää.

Satunnaisten sattumuksien voimat vilauttelivat olemassaoloaan kuitenkin heti piakkoin sen jälkeen, kun oli Mikan kanssa saatu soittohommat tulille. Eli kaikki tiet johtavat siis Severiin. Severi on ollut tarjolla tähän Tommin Loppukevennys-projektiin kiipparistiksi ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, silloin bändi vaan sattui jäämään vielä perustamatta. Nyt myöhemmin, kun iloiset soittoniekat Tommi, Jani & Immu tutustuivat, kävi ilmi, että samainen Severi on, ei pelkästään Tommin, vaan kaikkien kolmen vanha tuttu. Itseasiassa Janille & Immulle kumpaisellekin vielä huomattavasti tutumpikin, kuin Tommille. Ja niin kävi, että Severi jälleen mukaan tarjoutui. Herran repertuaarista löytyy kiipparien lisäksi mm. trumpettia ja kaikennäköisiä muitakin varteenotettavia soittopelejä. Kaikenkaikkiaan siis todeta voidaankin, että jotain johdatustahan tässä nyt täytyy olla...

Severi tulee ekan kerran treenehin tänään ja vahva oletus (pitkälti em. syistä johtuen) on, että homma on siinä.

Muutenkin elämä hymyilee. Bossi on nyt hankittu, muttei micro br, eikä Saksasta, vaan br-600 ja Vammalasta. Nysse nauhoottelu alakaa. Jahka vaan vielä oppisi laitetta käyttämäänkin... ;D

Ja vielä yks juttu: Jani oli katsonut jonkun pätkän rollareista ja totesi, että niiden biisit on heikohkosti soitettuja ja aivan liian täynnä tavaraa. Meidän biiseissä on reilusti tilaa ja ne on vieläpä pirun tyylikkäitä muutenkin. Tästä voimme siis tehdä loogisesti sen johtopäätöksen, että me olemme parempia kuin Rollarit!

Repikää siitä. ;D

Polku edessämme siintää...

Näinpä Immu asian eilen järkeili. Eli "polku on nyt löytynyt, enää meidän tarvitsee vain kulkea sitä pitkin". Nokkelaa, sanos... ;D Eli siivoamisen lomassa soiteltiin eilen niitä kahta biisiä, joita tässä on viime aikoina tullut ylistettyä.

Muutoin keskityttiinkin siis pölyn ja homeen haistelemiseen tällä kertaa. Rumpalisveljet Olli M. & Mika H. poikkesivat katsastelemassa tilannetta ja veivät mennessään pikkuroskia, kuten mm. jääkaapin, senkin, vanhoja mattoja jne... Että on sitten tilaa Mikan soittajatovereineen liittyä Nekalan soittoluolan iloiseen veljeskuntaan. Tervetuloa herroille oikeinsta paljon!

Ens viikolla ponnistetaan taas, kenties myös niitä kiippareita... ;D

Niin ja micro br -kuume on niin kova, ettei muuta lääkettä enää liene, kuin vuolla saksanpoijalle palanen visan nurkasta. Saadaanpahan sitten lopultakin niitä kauan kaivattuja kevennysäänitteitä.

Ai niin vielä yks juttu: Junttagroove-biisissä on valasbasso. Näin meillä. ;D

Hardwarea ja härpäkkeitä.

Viikon tilannekatsaus: Rumpuhifistelyäkin on siis olemassa ja se myöskin kannattaa. Immulla on ny kaikki pulikat ja palikat niin kohrillaan, kuni olla voi. Loput onkin sitten kiinni ukosta ittestään. Eli uus hardware-setti korkattiin eilen ja vanha on myynnissä sopuhintaan. Rumpusaundi muistuttaa paikoitellen KOM-teatterin äänitteitä. Ihan tulee vanhalla vallan tippa linssiin tuota kuunnellessa...

Urkuvelhotarjokas sairastaa, joten koeponnistusta siirretään. No problemo, meillä ei kiirettä.

Muuten ei länsirintamalta mitään uutta. Jotkut biisit alkaa kulkea aika kivasti, kuten on tullut jo muutamaankin kertaan todettua. Junttagroove kutittaa kivasti ja solistia nimitellään Duracel-pupuksi. Eli jonkinlaista tulostakin lienee siis nähtävästi syntyvillä...

Cubasen rääkkäys alkaa olla unholaan jäänyttä eloa. Vakavassa harkinnassa on kolehdin kerääminen orkesterin jäsenten kesken Boss micro br -tallentimen hankkimiseksi, lähinnä veli Matilaisen aktiivisten kehotusten aikaansaannoksena.

Taivumme humpalle jälleen ensi maanantaina ja toivomme, että Mika tervehtyy siihen mennessä koeponnistuskuntoon.

Herrasmiehet hiekkalaatikolla.

Eilen taas leikittiin Loppukevennyksen hiekkalaatikolla ja hetkisen aikaa siinä laatikon reunalla tarkkailemassa istui myös yksi uusi kasvo, kiipparistitarjokas Mika. Ensi viikolla hän kenties palaa maisemiin oma lapio mukanaan, että voidaan tutkiskella, josko kaverissa olisi ainesta liittymään meidän leikkeihin. Mielenkiintoista, aika näyttää kuin äijän käy. Tule hyvä kakku älä tule paha kakku...

Muutoin täytyy todeta jälleen, että jäipäs taas pirun hyvä maku treeneistä. Yhteissoitannassa on toki vielä aika rutkasti hiomisen varaa, paikoitellen soitannan tiukkuus on vielä valovuosien päässä, mutta yhtäkaikki kehitys kehittyy ja se on selkeästi huomattavissa. Hetkittäin vetää jo aivan kerrassaan hymyn karetta suupieliin, kun homma on oikeasti niin huisin hauskaa. "Kuumaa vettä kehiin" -biisin junttagroove toimi eilen niin hyvin, ettei ollenkaan meinattu malttaa lopettaa ko. biisin soittamista. Ja niinhän sen kuuluu mennäkin. Reeniä, reeniä, toistoa, toistoa... Niin se hyvä tulee.

Solistilla ja kitaristilla oli hetkittäin pieniä erimielisyyksiä, liittyen lähinnä kitaristin paikoitellen vajavaiseen soittotaitoon. Potkujen antaminen kitaristille ei kuitenkaan tulle kyseeseen johtuen pääosin siitä, että solisti & kitaristi ovat yksi ja sama henkilö. Muutoin ois annettu äijälle kenkää jo aikapäiviä sitten.

Mutta mitäs me pienistä. Näillä mennään, kun kerran kivaa on!

Täällä taas (kuinka sua kaipasin...)

Orkesterin irtonahka on lopultakin liitänyt takaisin tänne Euroopan pohjoisempiin kolkkiin kuoriutumaan Aasian palmurantojen aurinkohilseestä. Pakko oli palata, vaikkei kyllä olisi yhtikäs huvittanut...

Näinollen saimme eilen kasattua iloisen pumppumme jälleen humpalle, pitkästä aikaa. Ja todetaanpahan vaan, että homma pelittää niinkö ennenkin. Ensin otettiin riehumalla hiki ja ruuvailtiin kumille ja pizzerialle haisevia mattoja pitkin treenikämpän seiniä. Sen jälkeen käytiin sitten käsiksi soitantatyöhön. Ja kappas, saatiin jopa tulostakin aikaiseksi!

Orkesterin historian toinen onnistunut kirurginoperaatio on nimittäin tosiasia. Jo aikaisemmin toisistaan eri suuntiin operoitujen "Antin" ja "Kadonneen maailman" lisäksi musiikillinen kirurginteräs saatteli tällä kertaa siamilaiset kaksoskappaleet "Kuumaa vettä kehiin" ja "Kommervenkkejä" molemmat omille teilleen. Ensimmäinen oli löytänyt polkunsa jo hieman aikaisemminkin, mutta nyt myös tuo perässä raahustanut kaksosveli "Kommervenkkejä" alkoi löytää aivan omanlaistaan polkua. Kunhan kyseisen taideteoksen kertosäe saadaan vielä passattua omille raiteilleen on orkesterilla jälleen tarjottavana kuulijoilleen melkoisen hauraan tyylikäs hassu-pala.

Tulimme myös vahingossa luoneeksi uuden musiikillisen käsitteen: Junttagroove. "Kuumaa vettä kehiin" -biisin sovituksesta keskusteltaessa solisti tuli älykkäästi todenneeksi, että "biisin pitää silleen kevyesti keinuen groovata eteenpäin, mutta kuitenkin ikäänkuin juntata paikallaan." Paikkansapitävä toteamus kyllä, aivan prikulleen, mutta kuulostaa vaan niin v*tun hölömöltä, että on tuo kyllä pakko muistaa vastaisuudessa... ;D

Junttagroove!

Johan pomppas (Johan pomppade) !!!

No ny kulukee! Eilen illalla saatiin lopultakin noukittua Immun rummut Hervannasta, ja oikein kahveetkin saatiin samalla. Kannut on nyt oikealla paikallaan kevennysmiesten reeniluolastossa ja heti lähti homma svengaamaan niinkö hirvi! Voi veljet! Fiilis on korkialla! Päästiin pitkästä aikaa soittamaan joitakin biisejä oikein kunnolla ja saatiin kyllä "tulostakin" aikaiseksi. Uskallettiin vääntää jopa "Päiväkotisetää", eikä kukaan kuollut tai edes loukkaantunut.

Tästä on hyvä jatkaa. Kuukauden tauolle vaan valitettavasti nimittäin. Tällä viikolla eivät treenikämpän vapaat vuorot kohtaa Tommin vapaita iltoja ja lauantaina solisti suuntaakin sitten tuonne kaukaisen idän palmurantojen ja palavan ihmisnahan suuntaan... Eli näinollen vasta pääsiäisen jälkeen Loppukevennysmiehistö soittoruotuun jälleen palannee. Sitä ennen käydään toki vielä noukkimassa Immun työpaikan roskiksesta kumimattoja, jotka naulataan treenikämpän seinille.... ;D

Näillä mennään.

Edistysaskelia...

...tapahtuu ainakin jollain saralla. Eli soittamisessa ja rummuttelemisessa. Cubasen suhteen ei. Eilen tultiin siis taas treenanneeksi. Kasailtiin sellaista noin puolen tunnin akustishenkistä keikkasettiä cajonin kanssa, ja homma näyttää kyllä jopa hyvältä! Ja siis kuulostaakin myös. Muutamat reenit alle viä, ni kyllä tällä tavaralla jo hyvinkin ryntää pubin nurkkaan hattu kourassa. ;D

Tosiasiassa työ on vasta alkamassa. Sunnuntaina pidetään siivous-roudaus-treenipäivä, jolloin lopultakin saadaan kauan kaivatut rummut treenikämpälle. Siit se alakaa, poijjaat. Pienenä varauksena sunnuntaihin kuitenkin vielä se, että Immu pääsee Eestimualt hengissä takaisin...

Siitä cubasesta vielä: Sen käyttämistä on treenattu ja virtuaalikonsultaatiotakin haettu. Ongelmia ei vaan ole vieläkään 100%:sti ratkottu. 90%:sti sentään kyllä, eli odottaa edelleenkin sopii, että jossain vaiheessa kevättä sitä tuoretta äänitemateriaalia koko orkesterin voimalla on luvassa. Sen verran tarvinnee tosin ottaa omia puheita takaisin, että viimeaikaisten sääilmiöiden varjossa emme uskalla luvata äänitteitä näiden lumien aikaan... Kevään mittaan kuitenkin kyllä.

Siitäpähän tuasen.

Tässä me nyt olemme, osa 2.

Niinpä. Naamat tutuiksi vaikka väkisin. Olimme jokseenkin yhtä mieltä siitä, ettei näitä naamavärkkejä tulisi näyttää oikeastaan kenellekään, mutta päädyimme sitten kuitenkin ottamaan riskin. Eli saattakaamme näin naamataulumme framille odottelemaan julkisia osumia:


Eilen menimme treenaamaan jälleen. Emme soittaneet päiväkotisetää. Ei uskalla vielä. Aiotaan kyllä palata astialle myöhemmin, jahka olemme keränneet lisää itseluottamusta...

Cubasen haistelemista aloitettiin ja haistelemisen aloittamiseksi se myös jäi. Tulokseksi saatiin lähinnä harmaita hiuksia (paitsi Tommi, joka sai harmaita parta-, selkä-, maha- ja jalkakarvoja). Jotakin henkimaailman tai niiden aikaisemmin mainittujen joulutonttuagenttien piilottelemaa namikkaa tahi härpäkettä ei saatu kohdilleen ja nauhoitusyritysten tuloksena oli lähinnä pölynimurin huutoa muistuttavaa huminaa, jonka alta kuului hiljaista, etäisesti musiikkia muistuttavaa äänitapettia. Uusi yritys ehkä jo ensi viikolla. Sitä ennen tarvinnee jälleen kerran viritellä skype-konsultaatioistuntoa tuonne Tukholman suuntaan. Eli Loppukevennys-nauhoitteita ei sitten edelleenkään ole tarjolla, pahoitellaan nyt sitten sitä.

Pilvilinnoja ja pahanilmanbiisejä

Jokin korkeampi voima (levy-yhtiöiden joulutonttu-henkiset agentit, uskokaa pois!) pyrkii estämään orkesteritoiminnan luonnollisen jatkumon, joka treenaamisenakin tunnetaan. Rumpalin metsästykseen liittyvät taannoiset ongelmamme lienevät kaikkien tiedossa, mutta että kaikenmoisten vastoinkäymisten reenaamiseen ja rumputteluun liittyvissä zydeemeissä pitää jatkua vieläkin...

Immu ei ainakaan tällä hetkellä pysty tuomaan omia kannujaan pysyvästi treenikämpälle lojumaan. Kannujen lainaaminenkin on jokseenkin poissuljettu vaihtoehto. No problemo, ei se mitn. Näin ollen olemme päätyneet toistaiseksi cajon-painotteisen vaihtoehto-keikkasetin treenaamiseen. Mutta mitäs sitten...

Yksi päänvaivaa aiheuttanut biisinraakile on nimittäin tuolla mikserissäkin kuultavissa oleva "Päiväkotisetä" -merkkinen renkutus. Kun kyseiseen kipaleeseen oli ajatuksenamme hakea viime viikolla "out of the box" -henkisiä ratkaisumalleja, onnistuimme sekoilemaan keskenämme treeniaikojen sopimisessa ja missasimme loppujen lopuksi treenit kokonaista kahdelta illalta. Nyt sitten eilen, kun lopultakin kämpille saakka pääsimme, päätimme ottaa kyseisen teoksen työn alle. Ja kappas, heti ensimmäisellä yrityksellä Immun cajonista paukahti poikki toinen virpan virkaa rämisevistä kielistä. Ja kun pienen kiroilun jälkeen jatkoimme yhdellä kielellä, edelleen siis saman biisin parissa, niin menipä toinenkin kieli pirulainen ja siirtyi autuaammille räminätantereille. Että se sitten siitä. Reilun tunnin tuskailun jälkeen Immu sai viriteltyä cajoniinsa yhden Tommin vanhoista kitarankielista, että saimme edes hieman tatsia joukkosoitantaan. Olipa aikas liimaballadi-painotteiset treenit. Uusi yritys torstaina, saas nähdä uskaltaako soittaa "Päiväkotisetää" ollenkaan... Herra ties mitä sitten tapahtuu. Sen biisin treenaaminen tai jo pelkkä treenaamisen ajatteleminenkin saa näköjään aina jotain ikävää tapahtumaan.

Niistä pilvilinnoista ja tuosta juuri mainitusta torstaista vielä... Cubasea haistella torstaina ensimmäistä kertaa aiomme me. Lopputuloksia arvata vielä osaa emme me. Hyvin jos kuitenkin käynee, niin ensi viikonloppuun mennessä mikseriin pitäisi ilmestyä tuoretta Loppukevennys-materiaalia. Aika näyttää. Ainakin jotain.

Muitakin haaveita on. Mm. maailmanrauha, oma studio, kebap-kiertue, levytyssopimus ja TV-lupamaksujen poistaminen. Ja Saarioinen vois ottaa sinapinmakuisen punajuurisalaatin takaisin tuotantoon, ainakin Tommin mielestä... Ja vielä enemmänkin toivehia piisaa, muttei niitä kaikkia viissi julkisesti kertoa.

Palataan taas, ellei muutakaan keksitä.

Lihaksikas triangelinsoittaja saa paikan!

Lihaksikas mieshenkilö (kokoluokkaa järjetön kaappi) saa paikan vierailevana triangelinsoittajana orkesterin keikoilla. Tehtävänä poseerata hento metallipuikko kourassa tiukkaan trikoopaitaan verhoutuneena odottamassa tähtihetkeä, sillä yksi biiseistämme päättyy yhteen triangeliniskuun.

Nauhoitteita?

Niin niitä nauhoitteita orkesterin tuotannosta? Hovinauhoittajamme Jankka Matilainen meni kurja muuttamaan till Stockholm. Tämän jälkeen olemmekin olleet aivat hukassa ja kyvyttömiä, kun hallussamme tällä hetkellä oleva nauhoituskalusto rajoittuu lähinnä lapsuusvuosilta säästyneisiin c-kasetti-nauhureihin. Tommilla on kuitenkin työn alla Cubase-ohjelman valjastaminen hyötykäyttöön, joten internetin ihmemaailmaan ilmestynee vielä näiden lumien aikaan tuorettakin tuoreempaa Loppukevennys-materiaalia. Siihen saakka saatte nauttia Tommin vanhoista mies ja kitara -tuhruista, joita mikseri.netistä voi ilmoille suoltaa...

Tässä me nyt olemme!

Tervehdys! Pitkä ja kivinen tie iisakinkirkon perustuksille on kuljettu ja kivijalka muurattu. Eli Suomeksi sanottuna Tommin 5 vuotta kestänyt orkesterin perustaminen on lopultakin onnistunut. Ikuisesta sivuprojektista on tullut ihka oikea bändi, joka ottaa nyt tuulta siipiensä alle niin, että päässä soi. Ja toivottavasti soi kohtapuoliin myöskin sinun päässäsi!

Soittajia ja orkestereita oli tullut ja mennyt, mutta vasta kun yhteinen ystävämme Jankka Matilainen saattoi Tommin ja Janin saman treenikämpän katon alle, alkoi tapahtua. Syksyn -07 mittaan treenattiin sitten kolmistaan yhdessä, eli siis Tommi & Jani kera hätävararumpali Turon (Zoom rumpukone) ja harmiteltiin huonoa onnea, kun elävät rumpalistarjokkaat tipahtelivat veneestä tai jyräytyivät kukin vuorotellen kölin alle.

Mutta sitten tärppäsi. Muusikoiden.net toimitti jälleen senssipalstan virkaa, kun Rumpalismies Immu yhytettiin kannuineen ja cajoneineen näyttämään popnaivisteille tahtilajien paikat. Ja katso, kattaus oli valmis. Tai ainakin melkein valmis, sillä voisimme kelpuuttaa joukkoomme vielä jonkin persoonallisen soolosoittimen, jonka ei kyllä välttämättä tarvitse olla se perinteinen sähkökitara!


Musiikista kerrottakoon myös, kun kerran sellaista tekemässä ollaan:

Loppukevennyksen musiikki on varsin persoonallista, mutta mikä tärkeintä, hyväntuulista ja äärimmäisen tarttuvaa suomenkielistä poppia ja rockmusiikkia, pitkälti akustislähtöisellä tatsilla. Suurinta osaa biisimateriaalista kuvaakin lause, "Loppukevennys, me soitetaan kesähittiä". Muutakin pitää toki välillä vääntämään pyrkiä. Jos ei vaihtelun, niin ainakin uskottavuuden vuoksi. Vai olikohan se sittenkin toisinpäin...? ;D

Joka tapauksessa, tänne suomenmaahan on paikallaan tarjota raskaan käden valtavirran keskelle välillä hieman enämpi kesäterassien makuista musiikkia. Onnistuu sitten se mörön tappaminenkin taas paremmin, kun on välillä vaihtelua tarjolla. Ja sitä vaihtelua tarjoamme me, popnaivismin aisankannattajat. Loppukevennys.