Muuttotunnelmia

Kolme hämmentyneen oloista mieshenkilöä kantaa rumpulaukkuja ja äänentoistolaitteita sokkeloisen kellariston uumenissa. Loputtoman tuntuinen taival kuljettaa heidät läpi kuumuutta ja painostavaa kauhurainatunnelmaa hohkavan pannuhuoneen, jossa absurdisti sinne tänne risteilevät putkistot päästävät vaimeita kaasu- ja höyrysuihkuja, jotka salpaavat hengityksen ja saavat tähän saakka toiveikkaana vaeltaneet popmuusikot pikkuhiljaa epäuskon partaalle. Kuin viimeisenä puukoniskuna väsyneeseen sydämeen, kulman takana avautuva pitkä, likainen kellarikäytävä laskee ilmoille sen ankean totuuden, mitä itseltämmekin salaa olemme pelänneet: Päin helvettiä soitettujen tuplabasareiden infernaalinen jytinä kuuluu yhtäaikaa ainakin neljän oven takaa. Yksikin eittämättä perin vahvajalkainen puberteettinuori jaksaa polkea helvetinkonettaan yhteen soittoon lähes 30minuuttia kerrallaan. Tunnelma on epätodellinen ja epätoivoinen. "Ei helevetin perkele, täälläkö meidän pitäisi muka alkaa treenaamaan?!"

Oppaamme avaa raskaasti lukitun, lähes umpeen kahlitun likaisen oven, jossa on revenneitä muistoja jonkun trendikkään teinipunkmetallibändin oletetusti ennen aikojaan päättyneestä taipaleesta Tampereen rockrintamalla. Oven takaa paljastuva parinkymmenen neliön luola täyttää ensisilmäyksellä kaikki pelonomaiset kliséet rokkikämpästä. Tarkempi vilkaisu ympäri huonetta saa katsojan kuitenkin pikkuhiljaa ymmärtämään, että tällä kertaa ensivaikutelma sentään oli petollinen. Täällähän treenaakin aivan selvästi älykkäitä aikuisia! Onneksi. Tunnelma ja mieskolmikon olotila vaihtuu aavistuksen verran toiveekkaammaksi.

Jokunenkin tovi vierähtää rumpujen ja äänentoistolaitteiden kasailussa. Kaikki miehet ja laitteet hakevat paikkojaan uudessa ympäristössä, tunnelma on odottava ja jännittynyt. Sitten koittaa H-hetki, ensisoinnut uudella treenikämpällä:

Hyvät naiset ja herrat, H-hetki on taivaallinen! Kämpän akustiikka toimii kuin unelma ja äänieristyskin riittää peittämään alleen kaikkien niiden epäonnistuneden bassorummunpolkijoiden luomisentuskan. Saundimaailmaa täydentää solistin tuoreeltaan tuhdisti mikitetty, välillä jo unholan liepelle pölyttymään jäänyt vanha kitara, jonka täyteläinen sointi päihittää nyt mennen tullen aiemmin käytetyn, sinänsä naisellisen kauniin heleä-äänisen Ovationin.

Osu ja uppos, aamen sille. Täällä on hyvä treenata. Loppukevennys on siis siirtynyt pois homeen kuorruttamasta kämpästä ja tarpeettoman alkujärkytyksen jälkeen löytänyt itsensä oikeasta musiikinluojien luolasta. Tästä on pirun hyvä jatkaa. Ja sitäpaitsi, nyt ei tartte enää kuseksia pihalle. Elämä hymyilee.

Apu-luola!

No löytyipä sentään jotain! Tampereen tämänhetkisessä katastrofaalisessa treenikämppätilanteessa on suoranainen ihme löytää itselleen harjoitustila. Jos tilanne ei muutu, niin voidaan pikkuhiljaa lopetella puheet Tampereesta Suomen rock-pyhättönä... Onni kuitenkin potkaisi suosikkipoikiaan, elikkättens meitä. Loppukevennys muuttaa majaansa parin sadan metrin päähän vanhasta luolasta. Pysyttelemme siis edelleen kuitenkin Nekalassa ja maan alla. Edistystä vanhaan treenikämppään verrattuna ovat mm. WC & vesipiste, luksus josta meillä ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta nauttia. Lisäksi kämppä on lattiasta kattoon silkkaa kiveä, joten eipähän pääse homekaan pesiytymään ainakaan mihinkään kiinteisiin rakenteisiin. Kaikenkukkuraksi hinta on jotakuinkin edullinen ja soittovuorojakin saamme käytännössä aina kun tarvis on. Kiitos pelastuksesta ystävällisille blueshenkilöille, sekä Olli-pikkulinnulle, joka lauleli korviimme huhun vapaasta soittotilasta... Toki ihka-ikioma Loppukevennysluola on edelleen hakusessa, mutta kuten todettua, ei sellaista nyky-Tampereelta löydä. Orkesteri suorittaa muuttoliikkeen ensi viikolla, joten sen jälkeen alkaa jälleen kumu kuulumaan länsirintamalta.

LUOLA-APUA ?!

Emme edelleenkään ole menneet olemaan kokonaan poissa. Tällä kertaa vallitsevaan hiljaisuuteen on syynä sopivan treenitilan puute. Nekalan kääpiökellarissa treenaamiseen tarvittaisiin jatkossa apuvälineiksi kahluusaappaat tai kajakki & kelluntaliivit. Myös hengityssuojain lienee tarpeellinen, se tosin vaikeuttaa laulamista jonkin verran. Kosteahkoissa olosuhteissa soittaminenhan ei sinänsä ole uutta armaassa suomenmaassamme, esim. Miljoonasade-merkkisen orkesterin tiedetään esiintyneen ihan vallan uima-altaassa...

Eli suoraan sanoen parin kuivan vuoden jälkeen Nekalan treenikämppä on jälleen alkanut tulvia siihen malliin, ettei siellä miehiä tahi soittimia enää viitsi rääkätä. Jos joku ystävällinen sielu kykenee auttamaan kämpän hankinnassa, niin tässäpä olisi tarjolla sisäsiisti trio, tai suuremman ja kalliimman luolan ollessa kyseessä vaikkapa kolmekin kokonaista orkesteria... Auttakee, pliis.

Muuten meille kuuluukin sitten pelkkää hyvää. Laitehankintoja ja -viilailuja suoritellaan ja pikkulinnut huhuilevat jo suunnitteilla olevista keikoistakin. Pitänee kuitenkin ensin hieman treenailla, ennenkuin ilikiää tarkemmin juoruilla...

Astialle palajamma tuasen jahka jotain uutta kerrottavaa on. Sitä vuotellessa käykee kuuntelemassa meitin musatuhruja: mikseri.net/loppukevennys