Muuttotunnelmia

Kolme hämmentyneen oloista mieshenkilöä kantaa rumpulaukkuja ja äänentoistolaitteita sokkeloisen kellariston uumenissa. Loputtoman tuntuinen taival kuljettaa heidät läpi kuumuutta ja painostavaa kauhurainatunnelmaa hohkavan pannuhuoneen, jossa absurdisti sinne tänne risteilevät putkistot päästävät vaimeita kaasu- ja höyrysuihkuja, jotka salpaavat hengityksen ja saavat tähän saakka toiveikkaana vaeltaneet popmuusikot pikkuhiljaa epäuskon partaalle. Kuin viimeisenä puukoniskuna väsyneeseen sydämeen, kulman takana avautuva pitkä, likainen kellarikäytävä laskee ilmoille sen ankean totuuden, mitä itseltämmekin salaa olemme pelänneet: Päin helvettiä soitettujen tuplabasareiden infernaalinen jytinä kuuluu yhtäaikaa ainakin neljän oven takaa. Yksikin eittämättä perin vahvajalkainen puberteettinuori jaksaa polkea helvetinkonettaan yhteen soittoon lähes 30minuuttia kerrallaan. Tunnelma on epätodellinen ja epätoivoinen. "Ei helevetin perkele, täälläkö meidän pitäisi muka alkaa treenaamaan?!"

Oppaamme avaa raskaasti lukitun, lähes umpeen kahlitun likaisen oven, jossa on revenneitä muistoja jonkun trendikkään teinipunkmetallibändin oletetusti ennen aikojaan päättyneestä taipaleesta Tampereen rockrintamalla. Oven takaa paljastuva parinkymmenen neliön luola täyttää ensisilmäyksellä kaikki pelonomaiset kliséet rokkikämpästä. Tarkempi vilkaisu ympäri huonetta saa katsojan kuitenkin pikkuhiljaa ymmärtämään, että tällä kertaa ensivaikutelma sentään oli petollinen. Täällähän treenaakin aivan selvästi älykkäitä aikuisia! Onneksi. Tunnelma ja mieskolmikon olotila vaihtuu aavistuksen verran toiveekkaammaksi.

Jokunenkin tovi vierähtää rumpujen ja äänentoistolaitteiden kasailussa. Kaikki miehet ja laitteet hakevat paikkojaan uudessa ympäristössä, tunnelma on odottava ja jännittynyt. Sitten koittaa H-hetki, ensisoinnut uudella treenikämpällä:

Hyvät naiset ja herrat, H-hetki on taivaallinen! Kämpän akustiikka toimii kuin unelma ja äänieristyskin riittää peittämään alleen kaikkien niiden epäonnistuneden bassorummunpolkijoiden luomisentuskan. Saundimaailmaa täydentää solistin tuoreeltaan tuhdisti mikitetty, välillä jo unholan liepelle pölyttymään jäänyt vanha kitara, jonka täyteläinen sointi päihittää nyt mennen tullen aiemmin käytetyn, sinänsä naisellisen kauniin heleä-äänisen Ovationin.

Osu ja uppos, aamen sille. Täällä on hyvä treenata. Loppukevennys on siis siirtynyt pois homeen kuorruttamasta kämpästä ja tarpeettoman alkujärkytyksen jälkeen löytänyt itsensä oikeasta musiikinluojien luolasta. Tästä on pirun hyvä jatkaa. Ja sitäpaitsi, nyt ei tartte enää kuseksia pihalle. Elämä hymyilee.