Edistysaskelia...

...tapahtuu ainakin jollain saralla. Eli soittamisessa ja rummuttelemisessa. Cubasen suhteen ei. Eilen tultiin siis taas treenanneeksi. Kasailtiin sellaista noin puolen tunnin akustishenkistä keikkasettiä cajonin kanssa, ja homma näyttää kyllä jopa hyvältä! Ja siis kuulostaakin myös. Muutamat reenit alle viä, ni kyllä tällä tavaralla jo hyvinkin ryntää pubin nurkkaan hattu kourassa. ;D

Tosiasiassa työ on vasta alkamassa. Sunnuntaina pidetään siivous-roudaus-treenipäivä, jolloin lopultakin saadaan kauan kaivatut rummut treenikämpälle. Siit se alakaa, poijjaat. Pienenä varauksena sunnuntaihin kuitenkin vielä se, että Immu pääsee Eestimualt hengissä takaisin...

Siitä cubasesta vielä: Sen käyttämistä on treenattu ja virtuaalikonsultaatiotakin haettu. Ongelmia ei vaan ole vieläkään 100%:sti ratkottu. 90%:sti sentään kyllä, eli odottaa edelleenkin sopii, että jossain vaiheessa kevättä sitä tuoretta äänitemateriaalia koko orkesterin voimalla on luvassa. Sen verran tarvinnee tosin ottaa omia puheita takaisin, että viimeaikaisten sääilmiöiden varjossa emme uskalla luvata äänitteitä näiden lumien aikaan... Kevään mittaan kuitenkin kyllä.

Siitäpähän tuasen.

Tässä me nyt olemme, osa 2.

Niinpä. Naamat tutuiksi vaikka väkisin. Olimme jokseenkin yhtä mieltä siitä, ettei näitä naamavärkkejä tulisi näyttää oikeastaan kenellekään, mutta päädyimme sitten kuitenkin ottamaan riskin. Eli saattakaamme näin naamataulumme framille odottelemaan julkisia osumia:


Eilen menimme treenaamaan jälleen. Emme soittaneet päiväkotisetää. Ei uskalla vielä. Aiotaan kyllä palata astialle myöhemmin, jahka olemme keränneet lisää itseluottamusta...

Cubasen haistelemista aloitettiin ja haistelemisen aloittamiseksi se myös jäi. Tulokseksi saatiin lähinnä harmaita hiuksia (paitsi Tommi, joka sai harmaita parta-, selkä-, maha- ja jalkakarvoja). Jotakin henkimaailman tai niiden aikaisemmin mainittujen joulutonttuagenttien piilottelemaa namikkaa tahi härpäkettä ei saatu kohdilleen ja nauhoitusyritysten tuloksena oli lähinnä pölynimurin huutoa muistuttavaa huminaa, jonka alta kuului hiljaista, etäisesti musiikkia muistuttavaa äänitapettia. Uusi yritys ehkä jo ensi viikolla. Sitä ennen tarvinnee jälleen kerran viritellä skype-konsultaatioistuntoa tuonne Tukholman suuntaan. Eli Loppukevennys-nauhoitteita ei sitten edelleenkään ole tarjolla, pahoitellaan nyt sitten sitä.

Pilvilinnoja ja pahanilmanbiisejä

Jokin korkeampi voima (levy-yhtiöiden joulutonttu-henkiset agentit, uskokaa pois!) pyrkii estämään orkesteritoiminnan luonnollisen jatkumon, joka treenaamisenakin tunnetaan. Rumpalin metsästykseen liittyvät taannoiset ongelmamme lienevät kaikkien tiedossa, mutta että kaikenmoisten vastoinkäymisten reenaamiseen ja rumputteluun liittyvissä zydeemeissä pitää jatkua vieläkin...

Immu ei ainakaan tällä hetkellä pysty tuomaan omia kannujaan pysyvästi treenikämpälle lojumaan. Kannujen lainaaminenkin on jokseenkin poissuljettu vaihtoehto. No problemo, ei se mitn. Näin ollen olemme päätyneet toistaiseksi cajon-painotteisen vaihtoehto-keikkasetin treenaamiseen. Mutta mitäs sitten...

Yksi päänvaivaa aiheuttanut biisinraakile on nimittäin tuolla mikserissäkin kuultavissa oleva "Päiväkotisetä" -merkkinen renkutus. Kun kyseiseen kipaleeseen oli ajatuksenamme hakea viime viikolla "out of the box" -henkisiä ratkaisumalleja, onnistuimme sekoilemaan keskenämme treeniaikojen sopimisessa ja missasimme loppujen lopuksi treenit kokonaista kahdelta illalta. Nyt sitten eilen, kun lopultakin kämpille saakka pääsimme, päätimme ottaa kyseisen teoksen työn alle. Ja kappas, heti ensimmäisellä yrityksellä Immun cajonista paukahti poikki toinen virpan virkaa rämisevistä kielistä. Ja kun pienen kiroilun jälkeen jatkoimme yhdellä kielellä, edelleen siis saman biisin parissa, niin menipä toinenkin kieli pirulainen ja siirtyi autuaammille räminätantereille. Että se sitten siitä. Reilun tunnin tuskailun jälkeen Immu sai viriteltyä cajoniinsa yhden Tommin vanhoista kitarankielista, että saimme edes hieman tatsia joukkosoitantaan. Olipa aikas liimaballadi-painotteiset treenit. Uusi yritys torstaina, saas nähdä uskaltaako soittaa "Päiväkotisetää" ollenkaan... Herra ties mitä sitten tapahtuu. Sen biisin treenaaminen tai jo pelkkä treenaamisen ajatteleminenkin saa näköjään aina jotain ikävää tapahtumaan.

Niistä pilvilinnoista ja tuosta juuri mainitusta torstaista vielä... Cubasea haistella torstaina ensimmäistä kertaa aiomme me. Lopputuloksia arvata vielä osaa emme me. Hyvin jos kuitenkin käynee, niin ensi viikonloppuun mennessä mikseriin pitäisi ilmestyä tuoretta Loppukevennys-materiaalia. Aika näyttää. Ainakin jotain.

Muitakin haaveita on. Mm. maailmanrauha, oma studio, kebap-kiertue, levytyssopimus ja TV-lupamaksujen poistaminen. Ja Saarioinen vois ottaa sinapinmakuisen punajuurisalaatin takaisin tuotantoon, ainakin Tommin mielestä... Ja vielä enemmänkin toivehia piisaa, muttei niitä kaikkia viissi julkisesti kertoa.

Palataan taas, ellei muutakaan keksitä.

Lihaksikas triangelinsoittaja saa paikan!

Lihaksikas mieshenkilö (kokoluokkaa järjetön kaappi) saa paikan vierailevana triangelinsoittajana orkesterin keikoilla. Tehtävänä poseerata hento metallipuikko kourassa tiukkaan trikoopaitaan verhoutuneena odottamassa tähtihetkeä, sillä yksi biiseistämme päättyy yhteen triangeliniskuun.

Nauhoitteita?

Niin niitä nauhoitteita orkesterin tuotannosta? Hovinauhoittajamme Jankka Matilainen meni kurja muuttamaan till Stockholm. Tämän jälkeen olemmekin olleet aivat hukassa ja kyvyttömiä, kun hallussamme tällä hetkellä oleva nauhoituskalusto rajoittuu lähinnä lapsuusvuosilta säästyneisiin c-kasetti-nauhureihin. Tommilla on kuitenkin työn alla Cubase-ohjelman valjastaminen hyötykäyttöön, joten internetin ihmemaailmaan ilmestynee vielä näiden lumien aikaan tuorettakin tuoreempaa Loppukevennys-materiaalia. Siihen saakka saatte nauttia Tommin vanhoista mies ja kitara -tuhruista, joita mikseri.netistä voi ilmoille suoltaa...

Tässä me nyt olemme!

Tervehdys! Pitkä ja kivinen tie iisakinkirkon perustuksille on kuljettu ja kivijalka muurattu. Eli Suomeksi sanottuna Tommin 5 vuotta kestänyt orkesterin perustaminen on lopultakin onnistunut. Ikuisesta sivuprojektista on tullut ihka oikea bändi, joka ottaa nyt tuulta siipiensä alle niin, että päässä soi. Ja toivottavasti soi kohtapuoliin myöskin sinun päässäsi!

Soittajia ja orkestereita oli tullut ja mennyt, mutta vasta kun yhteinen ystävämme Jankka Matilainen saattoi Tommin ja Janin saman treenikämpän katon alle, alkoi tapahtua. Syksyn -07 mittaan treenattiin sitten kolmistaan yhdessä, eli siis Tommi & Jani kera hätävararumpali Turon (Zoom rumpukone) ja harmiteltiin huonoa onnea, kun elävät rumpalistarjokkaat tipahtelivat veneestä tai jyräytyivät kukin vuorotellen kölin alle.

Mutta sitten tärppäsi. Muusikoiden.net toimitti jälleen senssipalstan virkaa, kun Rumpalismies Immu yhytettiin kannuineen ja cajoneineen näyttämään popnaivisteille tahtilajien paikat. Ja katso, kattaus oli valmis. Tai ainakin melkein valmis, sillä voisimme kelpuuttaa joukkoomme vielä jonkin persoonallisen soolosoittimen, jonka ei kyllä välttämättä tarvitse olla se perinteinen sähkökitara!


Musiikista kerrottakoon myös, kun kerran sellaista tekemässä ollaan:

Loppukevennyksen musiikki on varsin persoonallista, mutta mikä tärkeintä, hyväntuulista ja äärimmäisen tarttuvaa suomenkielistä poppia ja rockmusiikkia, pitkälti akustislähtöisellä tatsilla. Suurinta osaa biisimateriaalista kuvaakin lause, "Loppukevennys, me soitetaan kesähittiä". Muutakin pitää toki välillä vääntämään pyrkiä. Jos ei vaihtelun, niin ainakin uskottavuuden vuoksi. Vai olikohan se sittenkin toisinpäin...? ;D

Joka tapauksessa, tänne suomenmaahan on paikallaan tarjota raskaan käden valtavirran keskelle välillä hieman enämpi kesäterassien makuista musiikkia. Onnistuu sitten se mörön tappaminenkin taas paremmin, kun on välillä vaihtelua tarjolla. Ja sitä vaihtelua tarjoamme me, popnaivismin aisankannattajat. Loppukevennys.